Kilun ruokinta avaruustekniikkaa?

Voi tuntua siltä, mutta loppujen lopuksi se ei aivan sitä ole.
Jouduin nyt illalla vihdoinkin tehdä sen, jota olen jo pitkän aikaan yrittänyt tehdä (mutta olen vain ollut laiska sen toteuttamiseen), nimittäin Kilun ruokinnan suunnittelun. Jokainen eläinihminen tietää, että kesyhiirien keskimääräinen elinikä on n. 1,5v, jopa kaksikin vuotta. Kesyhiirten yleisin kuolinsyy on erilaiset kasvaimet, ja ne osittain johtuvat ruokinnasta. Kasvaimet nimittäin saavat "potkua" ruokinnassa väriaineista, ja eilen Faunattaressa käytyäni jouduin toteamaan, että suurin osa hiirien ruuista sisältää väriaineita. Minä itse haluan, että Kilu elää mahdollisimman pitkään ja terveenä, joten sen ruokinnan kanssa olen joutunut olemaan tarkkana. Lisäksi tuo pallieläin näyttää olevan helposti lihovaa tyyppiä, joten sekin vaikutti asiaan. Lopulta totesin, että tarkan ruokintasuunnitelman tekeminen olisi hyvä. Niin, että Kilu saisi tarpeeksi ruokaa, jotta se kasvaisi ja voisi hyvin, mutta sellaista ruokaa kuitenkin, jossa ei ole väriaineita (tai että niitä on erittäin vähän) ja joka ei lihottaisi tuota liikaa. Nyt illalla olen laskenut ja pohtinut ja kirjoittanut ja lopulta toteuttanut sen ruokintasuunnitelman.

Jääkaapin oveen kirjoitin tällaisen lapun:

Kokoajan tarjolla (24/7)          Joka 2. pvä
2/3 kuppia Altromin-pellettiä    1/2 kauhallista eläinproteiiniseosta
+ 1/3 kuppia koirannappuloita

       TAI                                     TAI
2/3 Versele Laga-pellettiä         1 kauhallinen eläinproteiiniseosta

Tuoretta 1-2 krt/vko
15 tippaa vitamiinijauhetta juomaveteen 1krt/vko


Tuo on käytännössä täydellinen kopiointi kyseisestä lapusta, värit mukaan lukien. Pyrin siis ruokinnassa vaihtelemaan, että toisinaan Kilun kupista löytyy Altrominia, koirannappuloita ja vähän tekemääni eläinproteiiniseosta, ja toisinaan pelkkää Versele Lagan pellettiä ja isompi määrä eläinproteiiniseosta. Kilun ruokakuppi ei ole iso, mutta tarpeeksi suuri. Itseasiassa ruokakupin hankinta oli välttämätötä, koska laitan siihen jatkossa kaikki Kilun ruuat, ja siitä on helpompi tarkkailla, mitä ja kuinka paljon Kilu syö (vrt. että heittäisin pelletit vaan ympäri boksia). Tuoreruokaa (omena, banaani, kurkku, salaatti, yms.) yritän silloin tällöin myös antaa, monipuolisuus kunniaan. Kilulla on myös käytössä Opti-vit-vitamiinijuoma, jota laitetaan juomaveteen.


Versele Lagan Complete Rat & Mouse -täysrehupelletti on melko simppeli. Vaikka pelletit ovat värikkäitä, värit johtuvat karpalosta ja herneestä - ei siis teollisista väriaineista. Pelletti myös sisältää jo ennestään eläinproteiinia (kanaa), mutta aivan yksinään se ei riitä täyttämään hiiren tarpeita. Siksi annan vähän reippaammin eläinproteiiniseosta silloin, kun tarjoan vain tätä pellettiä. Tästä pelletistä Kilu pitää.


Altrominin kasvupelletti on yksi käytetyimmistä pelleteistä hiiripiireissä. Se sisältää kaiken, mitä hiiri tarvitsee, joten on muuten helppo annostella. Ainoana muttana on se, että pelletit eivät sisällä eläinproteiinia. Hiiri on kuitenkin sekasyöjä, ja se tarvitsee eläinproteiinia, joten Altrominin kanssa tarjoan koirannappuloita, jotka ovat loistava eläinproteiinin lähde. Nämä pelletit tuntuvat kestävän ikuisuuden...



Em. mainittu eläinproteiiniseos on oma mixaukseni Versele Lagan Nature Snack Proteins- ja Bunny Junior Extra-täydennysrehuista. Ne sisältävät kuivattuja jauhomatoja, kuivattuja marjoja, siemeniä, kananmunaa, nilviäisiä ja äyriäisiä yms. joten yhdessä niistä tein oman sekoituksen. Tuo Bunnyn extraruoka on itseasiassa tarkoitettu pienille jyrsijöille (jirdit, hiiret, hamsterit, rotat) niiden neljän ensimmäisen elinkuukauden ajaksi. Kiluhan on jo sitä vanhempi, mutta siksi sekoitin tuota toista täydennysrehua joukkoon. Ja eipä Kilu siihen nyt kuole, jos saa "lastenruokaa".
Bunnyn ruuan mukana tuli kolmen gramman kauha, jolla pystyy kätevästi annostelemaan tätä seosta ruokakuppiin sopivan määrän.


Auringonkukansiemenet ovat saatanasta. Niitä ei saisi kyllä yhdessäkään jyrsijän ruuassa olla, sillä ne ovat tosi rasvaisia. Siksipä tuosta Versele Lagan täydennysrehusta jouduin nyppimään kaikki auringonkukansiemenet pois, helposti lihovalle Kilulle ne eivät ole hyvä juttu alkuunkaan (eikä kyllä muillekkaan hiirille). Yh. Ja niitä oli PALJON.



Jääkaapin oveen tein nyt ruokintataulukon, johon merkkaan, mitä Kilulle annan päivittäin ja paljonko. Helpommin pysyn perillä siitä ruokinnasta. Kyllä tästä hyvä tulee.

Pakkoko kaikki on tehdä aina vaikeimman kautta...

Kommentit

Suositut tekstit