Ei päätä ei häntää

Viimeiset pari viikkoa ovat olleet vähän mielenkiintoisia. Olen miettinyt asioita, pohtinut ja ajatellut. Yrittänyt hahmoittaa, mitä asioita haluan ja mitä asioita tarvitsen, sillä olen huomannut, että kaikki asiat, joita haluan, eivät välttämättä ole niitä mitä tarvitsen. Tai vastaavasti toisinpäin - asioita, joita tarvitsen, jotta voin hyvin, mutta joita en halua. Sekavaa, eikö?

Minä olen aina tykännyt suunnitella asioita pitkälle aikavälille. En tietenkään ole olettanut, että ne asiat tapahtuvat juuri silloin, mutta sellainen ylenpalttinen haaveilu on minun juttuni. Ja unelmiahan me tarvitsemme, jotta meillä on jotain, jota tavoitella. Päämääriä elämässämme. Se on ollut minun juttuni. Elämä nimittäin olisi tylsää, ellei sinulla olisi mitään tietoa, mitä aiot tehdä.

Mutta nyt tuntuu tosi hukassa olevalta. Mitä päämääriä haluan asettaa itselleni? Mitä niille edellisille päämäärille tapahtui? En tunnu nyt osaavan ajatella kovin pitkälle - everything just fade, fade, fade. Siis aloittaen vaikka niinkin yksinkertaisesta asiasta, että suunnittelen, mitä teen viikonloppuna - aina pälkähtää joku idea, mutta heti se idea katoaa, tai vähintään motivaatio siihen. Tuollaisia pikkuasioita, ja sitten vähän suurempia, katsoen elämää vaikka vuosia tai vuosikymmeniä eteenpäin. Mitään ei pidä niin pitkälle kiveen hakata, mutta ne on taas niitä unelmia, jotka voivat muuttaa muotoaan näiden vuosien aikana.

Tuntuu kuitenkin jotenkin tosi aralta yrittää unelmoida. Se unelma on kuin konkreettinen pieni asia käsissäni, joka kasvaa ja vahvistuu, mitä enemmän kehittelen ja tavoittelen sitä. Ja joku päivä se on kokonaan kasvanut ja vahvistunut, ja siitä on tullut jotain hienoa. Minä näen näin jokaisen unelmani. Mutta nyt... Ihan kuin en saisi niitä asioita kasvamaan ja vahvistumaan. Ne tuntuvat haparoisilta pitää kädessä, enkä saa otetta. Kun tarpeeksi kauan jaksaa yrittää kehittää jotain, josta ei kuitenkaan kehity mitään, voimat ja kärsivällisyys loppuu, eikä sitä jaksa enää tehdä asian eteen mitään - mitä turhaa yrittää edes tehdä, jos se ei tunnu tuottavan mitään tulosta?
En väitä, ettäkö pudottaisin ne unelmat käsistäni. Ei, en pudota. En vain saa niitä kasvamaan. En saa niihin väriä tai kokoa. Ne ovat jämähtäneet sellaisenaan sellaisiksi. En pysty pudottamaan niitä, vaikka haluaisin, koska edelleen jokin pieni motivaation kipinä ei anna minun pudottaa niitä. Tuntuu vain niin turhalta, kun yksikään niistä asioista ei ota kasvaakseen.

Tai vaikka ylipäätään, mihin haluan elämässäni mennä. Leikitään lisää ajatusleikkiä. Alunperin minulla oli varma suunnitelma, mitä polkuja kuljen. Ja minulla oli logiikkakin niissä. "Jos kuljen tätä pitkin, pääsen tuonne, jonne haluan, ja sieltä taas muualle" Mutta ei nyt. Ihan kuin niitä polkuja olisikin tullut kymmeniä ja kymmeniä lisää, ja en voi yhtään tietää, mitä polkua haluaisin kulkea. En tiedä, mihin polut vie. Ja kuitenkin samalla haluaisin kulkea useampaa polkua yhtä aikaan. Se tietty suunnitelma, kartta, minkä mukaan oli tarkoitus kulkea, ei toimi.
Olo on yhtä kysymysmerkkiä.

Huomaatteko, kuinka hukassa olen?
Luulen, että taidan hetkeksi pysähtyä. En mennä mitään polkua pitkin, en keskittyä kasvattamaan niitä unelmia käsissäni. Otan pienen aikalisän, ja mietin, mitä haluan elämältä. Eihän minun kaikkia polkuja tarvitse läpi käydä, eihän?

Image result for dream on my hands

Kommentit

Suositut tekstit